torstai 6. lokakuuta 2016

Krokokynsikkäitä nro 2 ja 3

Niin siinä pääsi taas käymään, että kun löytää tai keksii hyvän mallin, niin samalla mallilla pitää tehdä useammat.
Tässä tuleekin krokokynsikkäitä taas parit parit.
Punaisen sävyiset on tehty normaaliin ranteeseen. No, oikeastaan en edes tiedä, mikä luetellaan normaaliksi ranteeksi. Minulla on paksut ranteet ja nuo punaiset on minulle just ja just sopivat, kun taas nuo toiset ovat hoikkaan ranteeseen.
Krokovirkkausosan tekemisessä menee jonkin verran aikaa, mutta ranneosan tekemisessä ei mene kauaa.
Lankana on nallelanka, koska seiskaveikalla tulee minusta liian paksu ja tönkkö. Voisi tieten kokeilla vielä tehdä seiskaveikasta, kun kokeilun tein niin pienen.
Palataampa taas asiaan...paljon on vielä töitä esiteltävänä teille.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Krokotiilikynsikkäät

Ensimmäiset krokotiilikynsikkäät, vai -rystykkäät. Empä tiedä, millä nimellä kutsutaan.
Näitä oli kiva tehdä.
Purin työn yhteensä 6 kertaa, ennenkun sain sellaiset, mitä halusin.
Krokotiiliosan tekeminen tuotti päänvaivaa ja katsoinkin juutuupista videota. Kyllästyin, kun näytti niin monimutkaiselta, joten sovelsin itse. Sitähän en sitten tiedä, oliko ohje loppuun asti sama, miten itse tein. Eli oikeastaan en osaa sanoa, että onko ohje "omasta päästä", vai jo olemassa oleva.
Lankana nallelanka.

Nämähän olisi kivoja joululahjoiksi.
Jos haluat, niin voin tehdä sinullekkin.
Hinta 15€/pari plus postit arv. 1,60€.


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Voittaja on...

Nyt on arvonnan voittaja selvillä.

Onneksi olkoon Marjo Kallio, sinä olet timanttimaalaustarvikesetin voittaja.
Laitan sinulle viestiä, niin saadaan postia tulemaan.

Mitäs teille rakkaat blogiystävät kuuluu näin viilenevinä syysiltoina?
Täälä pohditaan krokotiilivirkkauksen saloja. Pitäis tehdä kynsikkäät niistä.
Juutuuppia maltoin katsoa vain suomukohdan teon ja loput sovellan itse. Sen takia olenkin tehnyt, purkanut, tehnyt ja purkanut jo neljään kertaan. Eiköhän tämä tästä...

torstai 1. syyskuuta 2016

Arvonta

Nyt vihdoin ja viimein koittaa luvattu arvonta ja palkinnoksi valitsin aika monelle varmaankin tuntemattoman timanttimosaiikkitarvikepakkauksen.
Itse tutustuin tähän facen kautta ja innostuin tilaamaan itselleni joutsen aiheisen. Tosin en ole sitä vielä saanut valmiiksi, mutta ihana tulee olemaan.
Timanttimosaiikki on sellainen, että pohjassa on liimaa niissä kohdin, mihin laitetaan "timantti". Eli läpinäkyvää kalvoa pohjan päältä siirretään sitä mukaan pois, kun timantteja laitetaan työhön.
Timantit laitetaan numeroiden tai värien mukaan. Pohjakankaassa on merkit. Ne laitetaan tuollaisen mukana tulevan "kynän" ja vahan avulla. Timantti tarttuu vahaan ja sen jälkeen painetaan se liimapintaa vasten, johon timantti jää kiinni.

Nyt olisi siis mahdollisuus voittaa tällainen tarvikepaketti. Paketti on aukaistu valokuvaa varten.
Ohje:
Yhden arvan saat, kun kommentoit, että mikä postaukseni tässä blogissa on mieleisesi.
Kaksi arpaa saat, kun kommentoit ja liityt lukijakseni
Kolme arpaa saat, kun kommentoit, liityt lukijakseni ja jaat tämän blogissasi.
Ilmoita monellako arvalla osallistut ja sähköpostiosoitteesi, niin saan yhteyden sinuun.
Huom! Osallistumisesi hyväksytään vain, jos olet toiminut annettujen ohjeiden mukaan.

Arvonta päättyy 26.9 klo 23.00.
Onnea arvontaan kaikille.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ensimmäiset geessit

Eikä suinkaan viimeiset.
Sain asiakkaalta pyynnön tehdä kahdet geessit. Toiset nämä, joista kuva ja toiset burberry-värityksellä.
Sain ostettua ohjeen facebookin kautta virpi Gee nimiseltä henkilöltä laittaen hänelle yksityisviestiä. Hän löytyy myös ravelrystä, jos haluat ostaa ohjeen. Eli facen kautta yksityisviestinä tai ravelrystä. On myös instagramissa samalla nimellä.
Burberrygeessejäkin olen aloittanut jo, mutta ne eivät ole vielä valmiit.
Ja mikä ihaninta, niin nyt Virpi Gee on julkaissut myös minigeessien ohjeen, mikä on ihan pienille vauvoille. Senkin saa ostettua häneltä.
Mä on niin tyköstynyt näihin geesseihin, että ei varmasti jää pariin pariin.
Nytkin on kesken tosiaan ne burberrygeessit ja juuri aloitin tekemään "samaan aikaan" minigeessejä.



Työtkin ovat jo alkaneet koululla ja en voi muuta sanoa, kun, että tykkään työstäni. Suurin osa työajasta olen 1-2lk:ssa ja loput ajasta 3-6lk:sten  kanssa. Monipuolista työtä. Ei ole kahta samanlaista päivää. Olen siis koulunkäynninohjaaja.

Seuraavaan postaukseen tulee arvonta, olkaapa kuulolla. Palkintoa vielä mietin, että olisiko se jotain itsetehtyä, tarviketta neulomiseen tai virkkaukseen, vai ihana timanttimaalaustarvikesetti.

Nyt toivotankin kaikille oikein mukavaa syksyä ja iloa elämään.

tiistai 9. elokuuta 2016

Tuttinauhoja

Moikkelis kaikille.
Onko lähipiirissäsi tutti-ikäisiä vauvoja?
Uusin aluevaltaukseni on tuttiketjut, vaikkakin omat lapset ovat jo teini-iässä.
Sen verran vauvatuttaa, että oli pakko tehdä edes myyntiin tuttiketjuja.
31 ompelin eilen, kun pidin neulontataukoa.
Hinta vain 4€/kpl plus postikulut. Eli mitä minä olen seurannut hintoja, niin halvalla menee.
Ajattelin, että jos näille on menekkiä, niin teen virkattuja versioita myös, mutta en ennenkun olen näitä saanut myytyä.
Myös sellaisia on tarkoitus tehdä, mitkä käy lenkkitutteihin



tiistai 19. heinäkuuta 2016

15., 16., 17., 18., 19., 20. Reaverset

Näitä reaverseja tulee, kun sieniä sateella.
Nämä on tehty aikavälillä 11.3- 30.5.
Vieläkin on jemmassa kuvia.
Samoilla värityksillä olen tehnyt useammat.